perjantai 3. tammikuuta 2014

Uusi vuosi, venyy ja paukkuu!

Moikka! Tulin kertomaan hiukan uuden vuoden vietosta, vaikka en saa kuvia siitä (kiitos iPhone kahden viikon yhteistyöhalukkuudesta, I`m in love! NOT.) Olen kirjoitttanu jo kuluneesta vuodesta postauksen, se vaatii vain kuvia, joita saan Kouvolasta omalta koneeltani.

Iltani alkoi jo myöhäsestä iltapäivästä toimimalla kaverini kanssa kuskina vienti- ja hakureissun merkeissä. Toisinsanoen siis kaverini oli selvinpäin autolla ja minä istuin repsikassa juomassa :D Kyytipalveluiden välissä olin pari tuntia baarissa ja heti kahdntoista jälkeen olinkin koko loppuillan.
 Tanssin melkein pari tuntia jonkun bändin soittaessa omia covereitaan vanhoista hyvistä suomalaisista kappaleista. Koko sen loppuillan olin aivan eri seurassa, kuin baariin lähdettiin, mutta se ei paljoakaan haitannut. Minulla oli pitkstä aikaa taas aivan mahtavat fiilikset, miksi murehtia pikkujutuista, sen kuin antaa mennä vaan! Tein jotain mikä ei ole tyypillistä minua, mutta teen sitä melko usein. Hypin omien rajojeni yli, annoin vain ajan kuljettaa mukanaan, nautin jokaisesta hetkestä mitä koin.


Jatkoille päädyin kuitenkin sen porukan kanssa millä liikkeelle lähdettiin, tosin vähän harvemman sellaisen. Kenen idea oli valvoa siihen asti, että paikallinen baari aukeaa taas aamu yhdeksältä? Luovutin puoli kymmeneltä ja lähdin ottamaan kolmen tunnin unoset. Herättyäni kipitin takaisin baariin, jossa samat ihmiset olivat vieläkin. Mikä loistoidea jatkaa uutta vuotta lähtemällä kiertämään Kouvolan baareja puolen päivän jälkeen :D No, ainakin illalla uni maistui jokaiselle jo kahdeksan aikaa.

Minun uusi vuosi oli aivan mahtava enkä jättäisi viettämättä hetkeäkään pois. Vaikka en muista uuden vuoden lupaustani ja eilen jouduin kysymään mikä päivä ja monesko sellainen.  Mutta nyt kaikille, Hyvää Uutta Vuotta! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti