tiistai 23. huhtikuuta 2013

Party hard, I'm eighteen!

Vau, nyt minä olen siinä iässä, mitä en pienenä lapsena ikinä uskonut saavuttavani, siihen piti olla liian pitkä aika. Aika nopeasti viimeiset vuodet ovat menneet ja on hassua ajatella, että nyt minä olen oikeasti täysi-ikäinen! 

Otin tänään siitä jo ilon irti ja kävin koulun jälkeen ostamassa skumppapullon ja breezerin itselleni. Ystäväni yllätti minut iloisesti ja sain mitä hauskimman lahjan ikinä. Paketti sisälsi älyttömän ison kortin, jossa oli kuvia, aurinkolasit, suklaata, skumppapullon, Roosan menovesi -juomaa (metsämansikkalikööriä :D) ja lasten pikkuauton. Ystävät päättivät ostaa minulle synttärilahjaksi auton, koska sitä toivon, mutta vähän pienempänä versiona :D.
Näin avataan skumppapullo kumihanskalla. Tosin en saanut sitä edes auki :D


Älkää kysykö, miksi minulla on tarra otsassa :D

Olen suunnitellut niin mukavasti aikatauluni, että huomenna ja torstaina minulla alkaa ajotunnit aamulla kahdeksalta (ja torstaina myös inssi!!) sekä lauantaina menen töihin puoli kuuteen aamulla :D Onneksi ensi viikolla on vappu ja myös ystäväni 18-vuotis synttärit, niin päästään juhlimaan ihan kunnolla!

Viime viikonloppu (viimeinen viikonloppu alaikäisenä!!) vierähti mukavissa tunnelmissa, ensin perjantaina vietettiin ystävien kesken bajamapyjaani-iltaa leffaillan merkeissä. Tilasimme pizzaa, teimme jäätelöannokset ja söimme vielä karkkia. Olimme vuokranneet viisi eri leffaa ja saimme katsottua ne ennen kuutta aamulla. 


Lauantaina ehdin käväistä kotona reilu puolisen tuntia ja matka jatkui johonkin perämetsään mökkeilemään ja viettämään tutun 20-vuotis syntymäpäiviä. Ilta oli oikein hauska ja rento. Tämän vuoden mökkeilykausi startattu!

~Roosa