sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Puhelimen tyhjennystä + muuta



 Päätin alkaa oikeasti lenkkeilemään, noissa maisemissa on kiva kävellä.

 Tein itsellenni iltapalan/lounaan yhden lenkin jälkeen


 Otin muruseni kanssa päivätorkkuja trampoliinilla :)

Tän kuvan napsaisin kello 12 yöllä, kun oltiin matkalla baariin? Oli hassua miten valoisaa silloin vielä on :)

Tämä viikko meni aika rennosti kolmella työpäivällä. Minulla oli jälleen viikonloppu vapaa ja tilaisuushan oli käytettävä. 
Perjantaina möngin puoli viisi kotiin, kun olimme parin kaverin kanssa heittämässä höntsää. Lauantaina nukuinkin puoli kahteen, jonka jälkeen aloitin valmistautumisen Maakansafestareille (vaikka sinne asti koskaan päässytkään :D). Vietin iltaa kavereiden kanssa alkuillasta ajellen ja loppuillasta puistoillen. Baarissakin kävin pari kertaa vain pyörähtämässä. Loppuilta ei menny ihan niikuin elokuvissa omalla kohdalla ainakaan, kun tajusin juoneeni aivan liikaa. Hauskaa minulla ilmeisesti oli, meno oli ainakin sen mukaista. Anteeksi tutut ja tuntemattomat! :D
 Tänään oli tuttuni rippijuhlissa vähän väsyneenä, muttei ollut edes päänsärkyä tai huonoa oloa. Ehkä minä vielä kunnostaudun jossain vaiheessa, etten olisi näin rappiolla....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti