Rakkautta on monenlaista

Eilen olisi ollut aiheena mitä olen syönyt tänään, mutta töiden ja muiden kiireellisten juttujen takia en ehtinyt sitä loppuun asti kirjoittaa. Aloitin tekstin kolme kertaa, mutta yhteisen koneen takia, jouduin aina väistymään. Päätin, etten kirjoita eilistä aihetta, vaan jatkan tämänpäiväisestä, eli mitä rakkaus on?

Mielestäni rakkaus on, kun välittää, luottaa ja uskoo rakkaaseen. Se voi olla myös rakkautta ruokaan tai johonkin asiaan, jolloin pitää siitä asiasta erityisesti, joka saa sydämen ailahtamaan, kun joku ottaa sen asian puheeksi. Omasta rakkaudesta pitää osata puhua rehellisesti, jos joku kysyy rakastamastasi asiasta, tajuat kertovasi juuri ne jutut, joita rakastat.

Vaikka vihaisit jotakuta, voi hänessä olla piirre, jota rakastat. Jos pystyt tämän asian myöntämään, kertoo se mielestäni ihmisestä paljon; hän osaa puhua totta, hän ei peitä todellisia tunteitaan, hän osaa olla oma itsensä ja seisoa siinä kannattelemassa vahvaa itsetuntoa. 

Rakastumisella ja ihastumisella voi olla vaikeasti erottuva raja. Voit rakastua ihastumisen tunteeseen, kuinka vatsassa tuntuu hassulta ja sillä tavalla, jonka takia ihastut helposti. Tai voit rakastua oikeasti, jolloin et tiedä miltä sinusta tuntuu, vaan menee hetken, ennen kuin tajuat olevasi rakastunut.

Itse olen huomannut olevani ihmisten suhteen tuota miettivää puolta, kun taas esineissä ja muissa asioissa tuota ihastuvaa sorttia. Myös hevosten suhteen olen enemmän miettivä, sillä hyvin harva hevonen saa minut rakastumaan itseensä, vaikka kokisin onnistuvan täydellisesti sen kanssa jossain asiassa. Kuitenkin minulla on kaksi ponia, joista välitän ja rakastan oikeasti. Hevosia joista pidän, on jonkin verran. Niissä on omat piirteensä, joita rakastan.

Rakkaus ei aina satu, vaan sen tuottamat tunteet, ikävä ja kaipaus sekä muistot. Rakastamisen pimeä puoli on menettäminen. Mitä tapahtuu kun menetän sen kaikein rakkaimman? Miten jaksan elää ilman sinua? Se sattuu niin vietävän paljon, tuntuu kuin vanhenisit ja kuihtuisit henkisesti, ehkä fyysisestikkin todella paljon.

Silmäni haluan sulkea,
mutta en voi unohtaa.
Minä tiedän,
mutta sitä ei voi pyyhkiä pois. 

 

Olen joutunut menettämään rakastamiani asioita liiaksikin. Olen koittanut aina laittaa ne asiat sivuun ja koittaa jaksaa eteenpäin. Minulle on käynyt niin, että jossain vaiheessa ne asiat ryöpsähtävät niskaani kaksinkertaisella voimalla, jolloin itken tuntikausia, olen päiviä ihan jossain muualla kuin tässä maailmassa, koitan olla normaali itseni. Olen oppinut, että ne asiat pitää käsitellä heti, kun rakastmasi asia särkyy. Jos näitä asioita pitää liian kauan harteillaan, ne tulevat kaksinkertaisella voimalla takaisin.
Välillä vieläkin, kun mietin rakastamaani asiaa, saattaa kyynel vierähtää poskelleni. Sitten muistelen kaikkia niitä hyviä muistoja, joita jäi jälkeen. Silloin ne muistot näyttävät erityisen kauniilta ja niistä tulee erittäin rakkaita. Näitä muistoja et voi menettää, se on yksi rakkaus, jota et voi menettää.

Siinä olla halusin. Kyynelein valuvin.
Sun lähellä. Enkä missään muualla.
Anna mulle sun kanssas vielä hyviä hetkiä,
pitkiä, ikumuistoisia retkiä.