Öisen taivaan alla,
jonne sytytettiin tähdet rakkaudella valtavalla.
Kynttilät liekillään leikkivät,
niin kuin sydän tunteillaan..
Väsyneenä kerta toisensa jälkeen,
menee hän palasiaan poimimaan...
Kai se ois pakko unohtaa menneet ja jatkaa eteenpäin, mutta se on niin kamalan vaikeeta.. Niin monet paikat, joissa on oltu aiemmin, tuo vanhat muistot mieleen, ja niitä paikkoja on kauheen vaikee välttää nykyään. Ei se ole näköjään kovin helppoa unohtaa jotakin sellaista, joka sai sydämestä oman paikan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti